Taidan ajaa itseni taas nurkkaan mutta onkohan sillä nyt niin kamalasti väliä. Minulle kerrottiin eilen sellainen viisaus että henki lähtee tai se ei lähde, yritän ajatella nyt kovasti samalla tavalla niin elämä on ainakin vähän aikaa harvineisen kivaa.

Yleisesti ottaen elämä ei herätä tunteita suuntaan tai toiseen ainakaan jos minusta on kyse. silti parhaillaan tuntuu siltä että haluaisin mennä solmuun ja pästää irti ja ottaa kiinni samaan aikaan, yritä siinä sitten jotenkin päin olla.  Minulle on normaalia olla ajattelematta sitä mitä pitäisi tai ei pitäisi, se on huolestuttavaa jos alankin näin yhtäkkiä sellaisia miettiä. Varmaan minullakin joku itsesuojeluvaiston jäänne jäljellä, huonossa hapessa mutta kuitenkin. Sanon aina muille että tehkää juuri sitä mitä sillä hetkellä haluatte, parempi katua sitä mitä on tehnyt kuin jättänyt tekemättä. Mikähän minä olen neuvomaan. Taidan kuitenkin mennä omien neuvojeni mukaan, voi olla että kaikki menee taas perselleen mutta antaa mennä vaan.

Kissat muuten selviävät vähemmillä vammoilla tippuessaan seitsämännestä tai ylemmästä kerroksesta kuin alemmista.

Kaikesta on mahdollista saada niin yksinkertaista että jälkeenpäin ongelman murehtiminen tuntuu naurettavalta. Ääripäästä toiseen kimpilevana on helppo rällätä elämänsä puhki ja polttaa kaikki kynttilät molemmista päistä. Toinen vaihtoehto on monimutkaistaa asiat niin että niistä tulee jumalaton huovutettu takkupallo. Ennenkuin jaksan järkyttyä mistään tai loukkaantua jostain, päähän tulee väistämättä ajatus että onko tällä nyt jotain väliä tai merkitystä yhtään millekään.

Jos en koe tarpeelliseksi hankkia omaa elämää, onko väärin pyrkiä pitämään muiden maailmaa pystyssä? Eihän minun voida vaatia olla yhtäkkiä joku kehityskelpoinen ja erillinen ihminen, jos minua siihen ei ole koskaan opetettu. Jos en enää mieti joka päivä sitä että enhän vaan ole kenenkään tiellä tässä näin, niin se riittää minulle vallan hyvin.


Huomasitko
olen se sama olento
joka hajosi kuin sudenkorento
tuulilasiin moottoritiellä
mutta aion lentää kerran vielä.

Minulla ei ole aikaa valheille tai kuvitelmille, eikä sinullakaan pitäisi olla. Nauti tai kuole.
-John Lydan

because people love to talk about other people

Älä jätä vaikka sitä pyydän
Älä käänny vaikka syytän
Kyllä minä tiedän
Mitä kestän, mitä siedän
Samaa verta vaikka kolmesti kiellän
Eikä sitä voi minulta kukaan viedä

ihmiset viskelevät itseään ja toisiaan ihan miten sattuu ja sitten ihmetellään että oho, tää meni rikki. Mikä oikeassa olemisessa on niin tärkeää että sen takia uhrataan niin paljon?


Väliinputoajista tulee turhia sen jälkeen kun niitä ei enää tarvita, missään ei enää tarvita väliinputoamista.

Mikään ei kyllä tunnu enää miltään. Enkä uskalla antaa tuntuakaan.

Joidenkin puolesta voisin tehdä mitä vain. Tein jo. Eikä sillä ollutkaan mitään väliä. Minut voidaan laittaa nyt roskiin, olen jo käytetty.


Huono.

Enkä voi mennä rikki enää minkään takia, mistään kohti tai milloinkaan. Millon opin valehtelemaan niin hyvin että uskon kaiken itekkin? Miten pitkään pitää olla poissa jostain että takaisin meneminen tuntuukin taas lähtemiseltä?